11/30/2013

pikkujouluilua

IMG_5900 valoja
Eilet koitti kauan pantatut pikkujoulut ja saatiin syödä mahamme kyllyydestä oikein kunnolla. Meidän pikkujoulut oli vähän niinkun nyyttäri teemalla, eli kaikki toi vähän jotain. Ruokaa jäi myös ihan hirveesti yli, eli ehkä ens kerralla pärjätään vähän vähemmällä? Kun kaikkee pientä naposteltavaa oli niin paljon, niin tehtiin "ruuaks" kanasalaattia ja myöhemmin leivottiin myös pipareita. Ajateltiin, että omatekoset piparit olis super hyviä juustojen kanssa... IMG_5932 IMG_6057
...mutta tietysti siinä kävi sitten niin, että miedän piparit paloi! Ei jaksettu sitten edes alkaa paistamaan toista pellillistä. Ollaan kyllä ihan mestareita, onneks meiltä kuitenkin löytyi kaupasta ostettuja pipareita. IMG_5992 IMG_5982 IMG_5950 idkuva IMG_6006 IMG_6052 IMG_6056
Ilta oli kyllä aivan ihana ja sen kruunas tosi huippuhauska porukka! Johonkin pisteeseen asti jaksettiin vielä olla hienoissa vaatteissa, mutta jossain vaiheessa alkoi tökkimään ja päätettiin loppuillaksi vaihtaa löllöily vaatteet päälle. Ja iltaa siis vietettiin ihan vaan ruokaa tehden, sitä syöden, jutellen, kuvaillen, vähän lisää syöden, alias partya pelaten, mikä oli muuten ihan sairaan hauskaa! Yöllä katsottiin vielä leffaa ja käytiin melkein aamuyöstä nukkumaan. Nyt pitäisi taas seuraava viikko kärvistellä koulussa ja pitää hartaasti odotella ensiviikon torstaita, jolloin alkaa jo viikonloppu! Noilla pikkujouluilla sai alotettua joulunodotuksen...ja apua huomenna on jo joulukuu! Olin viime yönä ihan paniikissa, että apua mullahan ei ole vielä edes joulukalenteria! Tänään vielä käytiin kaupasta jotkut jämä kalenterit hakemassa. Mä en varmaan ikinä voi viettää joulukuuta ilman suklaakalenteria...
parempii IMG_6064 IMG_6066

11/28/2013

koeviikko ohi!

IMG_5839 IMG_5841 mikko IMG_5864 kakaksi IMG_5898
tuntu jokseenkin hyvältä ajatukselta istua pöydällä!
idkuva
Jeeee koeviikko ohi! Ruotsin koe meni totaaliseks lottorivistöks, eli en osaa sanoa menikö hyvin vai hyvin huonosti. Riippuu ihan arpa onnesta:-D. Kokeesta siis pääsin jo niin aikasin, että olin 11 aikoihin jo keskustassa ja seikkailinkin siellä melkein ilta seiskaan asti...jalkoihin hieman koski. Ja mitä mä sitten oikein tein melkein seitsemän tuntia mikkelin keskustassa? Kävin vähän kiertelemässä kauppoja ja etsimässä huomisiin pikkujouluihin hametta ja oottelin kaisaa ja h&ämmän pukkarissakin vierähti tunti. Kahdelta mun ja nekun sitten piti mennä stellaan pöydän taakse seisomaan ja esittelemään vähän meidän lukion kansainvälistä tarjontaa josta ei tiedetty hölkäsenpöläystä:-D. Siinä seisottiin kaksi tuntia minkä jälkeen lähdin vielä kaisan kanssa noita hamosia ynnämuuta metsästämään. Mun pitäis taatelipikkuleivät leipoa huomen aamuna loppuun sinne pikkujoukuihin ja ai, että en jaska oottaa huomista iltaa! Mennään tyttöporukalla viettämään tiialle pikkujouluja ja meillä on tosi paljon kaikkea hyvää syömistä, eli suomeks sanottuna en jaksa oottaa, että pääsen syömään. Nyt mä aion nauttia vapaa illasta ja katson pari jaksoa pakoa!

ps. joku varmaan huomaskin, että vaihdoin ton mun vanhan bannerin uudestaan tohon. Oon koko ajan kyllästynyt tähän ulkoasuun, banneriin, kuvaan, kaikkeen. Eli tässä saattaa tulla vaihdoksia vähänväliä.

11/27/2013

pika moikat

IMG_5837
öö
Moikka ja näin alkuun pahoittelen tätä hidasta postaustahtia! Se johtuu nyt kyllä aikalailla tosta ärsyttävästä koeviikosta ja oon koittanut melkein joka päivä johonkin kokeeseen lukea. Myöskään en oo kuvaustuulella ollut, kun kouluun lähtee lähes joka aamu niin, että kerkee vetäsemään vaan hupparin ja jotkut satunnaiset housut jalkaan ja hiuksetkin kerkee just ja just vetäsemään ponkkarille :-D. Mun päivät on siis kulunut kokeisiin lukemalla, salilla käydessä ja pakoa katsoessa..haha. Oon niin koukussa tohon pakoon, että oon jo pariin otteeseen nähnyt siitä untakin. Ihanaa myös, että tällä viikolla on ollut valkoiset maat ja ollaan oltu jo pakkasenkin puolella! Ainut vaan, että noi mun kengät mitkä tossa ylemmässäkin kuvassa on niin noi on ihan pirun liukkaat! :-D Eilen kun lähdin koulusta niin kaaduin ja tänään, kun tulin kouluun niin kaaduin taas haha. Molemmilla kerroilla vielä ihan kunnolla kyljelleen, kun kädet on aina tiukasti syvällä taskuissa. Onneks en oo kummallakaan kerralla ollut yksin vaan molemmilla kerroilla oli kaverit nauramassa vieressä. Ehkä en siis kävele noilla, kun oon yksin!

Huomenna on vielä ruotsin koe ja sitten on taas yksi koeviikko takanapäin, jee! Pakollinen ruotsikin loppuu huomenna. Huomenna olisi tarkoitus myös vähän metsästää pikkujouluvaatetta meidän tyttöjen perjantaisiin pikkujouluihin! Sunnuntaina olisi myös käytävä kaksos-serkkujen synttäreillä herkuttelemassa, eli oikein mukava viikonloppu tulossa :-). Nää oli nyt tälläset pika kuulumismoikat muutamalla kuvalla. Nyt alan kerätä motivaatiota ruotsin lukemiseen.

11/24/2013

rento viikonloppu

IMG_5751 IMG_5785 IMG_5794
No moikka! Mulla on mennyt viikonloppu aika mukavasti vaikkakin osa ajasta on pitänyt kuluttaa koulukirjat kädessä. Perjantaina käytiin katsomassa nälkäpeli ja ootan taas hirmusesti sitä kolmos osaa! Millonhan se on tulossa? Eilinen päivä meni oikein rennosti, käytiin mummin luona glögillä ja sitten piipahdettiin intersportissa ja sain vihdoin uudet ihanat treenihousut! Tääkin päivä meni vaan laiskotellessa ja urheillessa...nyt mä koitan vaan viivytellä ja viityllä, että ei tartteis ottaa uskonnon ja historian kirjaa käsiin. Ihan hauska homma, kun on uskonnon ja historian kokeet peräkkäisinä päivinä ja siihen perään vielä ruotsi..yhyy kaikista kauheimmat aineet.
IMG_5737 idkuva IMG_5819
Tänään oli ihana herätä, kun maa oli valkonen ja satoi lunta. Ajattelin, että ei vitsit pakko ottaa kuva (vaikkakin olin juuri lähdössä salille ihan kamalan näköisenä) ulkona tuolla ihanassa lumisateessa, mutta sitten se lumen sataminen tietenkin loppui heti, kun astuttiin ovesta ulos. No, mutta kuitenkin huomattava ero eilisiin kuviin ja sitten tohoon tän päivän kuvaan..lumi saa ihmeitä aikaan! Nyt mä yritän ryhdistäytyä kouluhommien kanssa, mutta onneks kuitenkaan huomenna ei vielä ole koetta. Eli nouhätä.

11/19/2013

lazy day

IMG_5166 kaksii IMG_5687 idkuva IMG_5684 537335_10152162737579863_1073506506_n – Kopio
Heipparallaa! Ylempänä kuvaa vähän jostain viimeviikon asusta jotka tungen tänne nyt muuten huonon kuvasaldon takia. Elikkä koeviikko vaan lähestyy lähestymistään ja..no.. mulla ei ole minkään näköistä stressiä. Tää on vaan vähän huolestuttavaa, kun en saa mitään aikaseks! No mutta stressataan sitä sitten vasta koeviikon jälkeen. Sain eilen kaisalta just vinkin, että on kuulemma tehty tutkimuksia siitä, että kuka vähiten stressaa pärjää parhaiten ylioppilas kirjoituksissa. Okei no siihe pitäisi sitten kylläkin sisällyttää se lukeminen ja pänttääminen ilman stressiä u know? Mä en jaksa lukea mitä kirjoitin ja musta tuntuu, että tosta tekstistä tuli äly sekava, mutta so what. Mulla on nyt just ihan tollanen "so what" fiilis kaikkeen. Tänäänkin jäin aamulla sänkyyn vaikka olisi pitänyt historian tunnille mennä, mutta ajattelin, että turhaan mä sinne meen, kun sieltä pitäisi kesken kaiken lähteä hampilääkäriin. Ja hyi että mä inhoon hammaslääkäriä. Varsinkin, kun mulla paikataan reikiä lähes joka kerta. Tänäänkin, kun makasin siinä operoitavana ja sanottiin, että haluutko puudutuksen, kun paikataan kaksi reikää etuhampaista. Yleensä aina otan puudutuksen, mutta nyt se olis tullut johonkin pahaan paikkaan mikä olis sattunut ihan jäätävästi kuulemma niin piti kestää sitä kauheeta vihlomista poratessa, mulla valu vaan kyyneleitä ja toivoin, että joku olis pitämässä mua kädestä, haha:-D. Pienempänä äiti aina pitikin mua hammaslääkärissä kädestä, kun aina itkin niin paljon. Eli siis joo, hammaslääkäri on mulle paha paikka. Ja ketä tää kaikki kiinnostaa?! Petra hei, ei ketään...No mutta joo siis ton hammaslääkärin takia kerkesin kouluun vasta vikalle tunnille, kun hyppytuntikin sattui hammaslääkärin jälkeen juuri sopivasti. Tuntui kylläkin aika turhalta mennä kouluun vaan kuvis tunnille. Pukeutuminenkin oli kyllä rento niinkuin muukin päivä.

Kauhee puheripuli, ripuli nimenomaan, kun ei mitään fiksua sanottavaa taaskaan ollut. Nyt suihkuun ja natinati, hyvää yötä!

11/17/2013

puhelin kuvia

ready ready2 ready3 idkuva ready5
Mun postailu on ollut nyt vähän harvaa, mutta mun viikko muutenkin on ollut aika sekava ja varsinkin tää viikonloppu...Päätin kuitenkin purkaa tänne vähän puhelimen kätköistä kuvia, kun kameran muistikortti ammottaa melkein tyhjyyttä. Mulla olis vielä kans julkasematta puhelinkuvia syysloma reissusta, niitäkin pikimmiten! Hah mutta eilen käytiin tyttöjen kanssa ratsastamassa (harmi vaan, että tosta kuvasta rajautu roosa ja essi pois, kun toi kuva oli otettu vaakatasoon :-( ) No mutta meillä oli tosi hauskaa ja ajateltiin, että joskus ensi vuoden puolella käydään uudestaan! Tai viimeistään sillon.

Meillä alkaa ensviikon torstaina koeviikko ja härreguud kun pitäis taas alkaa selailemaan vähän kirjoja läpi, hyhhyh. Mun kalenteriin oon näköjään kirjottanut, että tänä iltana pitäis vähän alotella psykan lukeminen, mutte eiii mä en jaksa, mä haluun kattoo mielummin pakoa! Mä oon aina unelmoinut siitä, että mulla olis kaksois-sisko joka vois käydä aina tekemässä ne mulle vaikeet kokeet ja toisinpäin, olis aika ovelaa...Tää olis ainoostaan kiva näin koeviikoilla, mutta ei ehkä sitten muuten niin kiva :-D. Musta tuntuu nyt pahasti siltä, että kallistun paon puolelle (haha kuulostipa hassulle, en mä mihinkään oo pakenemassa) No heh joo ompa hauskat jutut, mä nyt häippäsen, heippamoikka!