1/19/2014

1 8

Mä viime postauksessa kerkesinkin valittelemaan mun kone ongelmista, mutta tänään kokeilen jakaa puhelimen netin mun koneen kanssa niin taas toimii! Problem solved. Eilinen aamu oli ihan vaan löllöilyä aamupäivään saakka ja sitten, kun en kerennyt muiden mukana käymään kaupungilla asioilla ajattelin lähteä viekkaana bussilla perästä. Hutasin naamaan jotain meikin tapasta ja lähdin kiireellä bussipysäkille, koska ajattelin, että mulla oli kiire. Mä sitten vahingossa menin jonkun ihan oman bussiaikataulun mukaan ja seisoskelin parinkympin pakkasessa puoli tuntia bussi pysäkillä. Sitten sain bussista vihdoin iskäänkin yhteyttä niin he kertovat, että ovat ihan juuri lähdössä keskustasta jo pois ja olo ei sitten ollutkaan niin viekas, kun olin ajatellut. No mä sitten kuitenkin jäin itsekseen kaupunkiin kiertelemään ja pääasiassa lähdin hakemaan illaksi jotain perus mustaa hametta. Löysin ginasta aika kivan tosi edullisesti!
IMG_7306 IMG_7299 IMG_7311 IMG_7314
Illalla sitten viiden aikoihin mentiin kaverin 18 wee synttäreille ja oli huippu hauska ilta ja yö! Tehtiin ruuaks oma tekemää pizzaa ja sen pizzan tekemiseen meni varmaan kolme tuntia ja välissä soi palohälytinkin. Pitäis vaan aina tyytyä kaikkiin valmis juttuihin. Aika meni ihan siivillä ja jossain vaiheessa olisi kotiinkin pitänyt tulla, mutta kyydit ei sitten ihan natsannutkaan niin jäätiin yöksi. Nukuttiin muutama tunti kunnes meitä tultiinkin sitten hakemaan, kotona tietysti sitten jatkoin nukkumista ja sain itteni ylös sängystä varmaan vasta joskus kahden jälkeen. Tää koko päivä onkin sitten kulunut vaan himmaillen ja pll:n toista tuotantokautta katsoen. Nyt mä meen jatkamaan tän viikonlopun terveellistä ruokavaliota kebabrullalla, näkemisiin! 1 2 IMG_7320 3 idkuva 7 5 8 6

5 kommenttia :

  1. Tiiätkös, toi eka kuva tekstiosuuden jälkeen näyttää ihan jostain jenkkiteinileffasta napatulta :D Ihan huippu! Sun kuvat on muutenkin aina niin ihania!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah aijaa hauska kuulla:-D ja voi kiitos tosi paljon!:-)

      Poista
  2. hei miten oot tehny ton sun puhelimen taustakuvan?:) ku mullaki on iphone5 ja ne kuvat tulee taustakuvaan tosi ärsyttävän kokosiks...-.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otin screen shotin mun tykkäämistä kuvista weheartitissa! :-)

      Poista