Perjantaina lucia juttujen jälkeen jäin hetkeksi kiertelemään keskustaan jonka jälkeen suuntasin fressille jollekin energy tanssi tunnille joka oli ihan tosi huono, me ei tyttöjen kanssa ainakaan tykätty siitä yhtään! Sitten käytiin Mikon kanssa ostamassa herkkuja ja vuokraamassa pari leffaa. Tehtiin peti olkkarin lattialle ja katsottiin siinä rennosti leffoja.
Herätyskello soi seitsemältä ja piti alkaa nopsaa kihartamaan hiuksia ja stellassa piti ollakin jo puoli kymmenen. Ja vihdoin oli aikaa ja valoa samaan aikaan joten saatiin Mikon kanssa otettua ulkona muutama kuvakin! Vaatteet vaan oli vähän muuta, kun mitä yleensä pidän, piti vaan lucia kulkueen takia olla vaaleaa päällä. Mä en ikinä myöskään kiharra hiuksia ja nyt piti kahtena päivänä tehdä se peräkkäin. Mä en oo siinä myöskään kovin hyvä, mutta huomasin, kun ekalla kerralla kesti yli puoli tuntia kihartamisessa niin seuraavana aamuna se sujuikin jo paljon sutjakkaamin! Eli taitaa päteä sanonta; harjoitus tekee mestarin, ainakin tässä asiassa. Haluisin nyt vaan mun hiusten kasvavan niin niihin olisi paljon kivempi noita kikkuroita tehdä.
Kaikkien uuvuttavien, mutta palkitsevien laulukeikkojen jälkeen mentiin tähtityttöjen kanssa cafe stellaan "kaffelle", tai no ottamaan vähän välipalaa, kun yli kuusi tuntia oltiin pärjätty vaan aamupalan ja eväsleipien kanssa. Meitä kaikkia väsytti ihan kamalasti ja jalat oli ihan tohjona! Nopeesti kiidin kahvittelujen jäljeen kotiin vaihtamaan vaatetta ja hetkeksi huilaaman, kunnes jo kiidettiin Iinan ja Roosan kanssa Essille neljäntähden illalliselle!
Ja nyt oli se hetki päivästä, kun sai istahtaa rauhassa alas eikä siitä tarvinnut hötkyillä vähään aikaan yhtään mihinkään. Ruoka oli myöskin tosi hyvää, mutta haha meitä nauratti tuo pääruuan soseen muoto, tai sitten vaan pöydän ääressä istui yliväsynyttä porukkaa. Tää oli siis vasta meidän toinen illallinen ja kääk seuraavana on mun vuoro! Kun oltiin syöty alettiin pelamaan rappakaljaa ja siitä lähti lautapelikierre. Pelattiin koko ilta ja yönkin puolelle pelailut kesti. Mulla oli ihan tosi kiva ja tapahtumarikas viikonloppu, huomenna TAAS maanantai, mutta onneks joulu ja joululoma vaan lähenee lähenemistään!
tosi kiva postaus ja te kaikki luciat ootte hirmu nättejä <3
VastaaPoistaKiitos! :-)
Poistaihana postaus ja kaikki ootte niin kauniina ! :)
VastaaPoistaVoi kiitos! :-)
PoistaIhana postaus, oli tosi kiva lukea ja kuvatkin on hienoja! :)
VastaaPoistaTosi mukava kuulla, kiitos paljon! :-)
PoistaHei! Voitko mitenkään joskus tehdä videota, missä laulat tehosekottimen maailma on sun? Kun joskus oot sen jossain koulun juhlassa vetäny, ja oli paras versio mitä oon kuullu! Vieläki muistan, ku meni kylmät väreet :D Että olisko semmonen siis mitenkään mahollista?
VastaaPoistaApua! En tiedä kyllä rohkenenko...pitää harkita! Ihana kuulla että muistat!:-)
Poistaihana postaus taaas ! (-: sun blogi on yks mun lemppareista :3
VastaaPoistaOi kiitos tosi paljon!! :-)
PoistaTajuttoman kauniita kuvia :)!! Sun blogi on yksi lemppareista. Mitä teet näille kuville kun ne on noin kivoja ja luonnollisia?
VastaaPoistano kiitoskiitos! :-) Hei mä voisin vaikka tehdä postauksen mihin laitan ennen ja jälkeen kuvat ja vähän selitystä miten mä niitä kuvia muokkaan! :-)
Poista